Koiran kanssa kansallispuistossa

Uusimmassa Koiramme-lehdessä on hyvä ja tärkeä juttu koiran kanssa kansallispuistoissa liikkuville.




Suomessa on noin 800000 koiraa. Yhä useammat koiranomistajat retkeilevät paljon koiriensa kanssa. Ja onneksi koirat ovat tervetulleita kansallispuistoihin.

Ongelmaksi kansallispuistoissa muodostuvat ihmiset, jotka eivät välitä säännöistä vaan ohjeistuksesta huolimatta päästävät koiransa vapaaksi kansallispuistoissa. Vaikka koira olisi ns. kuinka kiltti, voi silti tulla vastaa ihminen, joka pelkää koiria tai muuten vaan niitä vieroksuu. Lisäksi kansallispuistoissa on luonnonvaraisia eläimiä, joita koirien ei ole luvallista metsästää tai muuten jahdata.



Vaikka koira olisi kuinka totuttu päästämään irti kun tullaan luonnontilaiseen metsään niin kansallispuistoissa se ei käy. Koiramme lehden jutun mukaan ihmiset ovat asiasta yleensä täysin tietämättömiä. Tai sitten ollaan vaan yksinkertaisesti niin ajattelemattomia.

Jo pelkkä metsästyslaki asettaa tiettyjä rajoituksia koiran irtipidolle. Niihin säädöksiin olisi jokaisen koiranomistajan hyvä tutustua.

Koloveden kansallispuistossa koirapojat taukopaikalla herkkuja odottamassa.


Oma kokemukseni kansallispuistossa koirien kanssa retkeilystä on pelkästään positiivinen. Sääntöjä noudattaen olemme aina pitäneet koirat kiinni eikä itselleni ainakaan tulisi mieleenkään päästää koiriani irti itsellekin oudossa ja vieraassa metsässä. Kansallispuistojen alueet ovat sitäpaitsi niin laajoja, että jos koira päättää lähteä omille teille, sen metsästä löytäminen olisi täysin mahdotonta. Jo pelkästään koiran oman turvallisuuden vuoksi koirat on syytä pitää kiinni vieraassa ympäristössä.

Helvetinjärven kansallispuistossa Jukka ja koirapojat tutkailevat ympäristöä.


Suosittelen kaikille lämpimästä kokemusta retkeilystä kansallispuistoissa, koiran kanssa tai ilman. Suodaan kuitenkin kaikille retkeilijöille oma rauha ja huolehditaan ympäröivän eläimistön ja muiden kulkijoiden turvallisuudesta pitämällä oma koira kiinni.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jalkojenhoidon kirjava nimikeviidakko

Terveydenhoidollista jalkojenhoitoa / terveyttä edistävää jalkojenhoitoa tarjoaa kirjava joukko erilaisilla nimikkeillä varustettuja jalkaho...