Jalkakylpy osana jalkojenhoitoa

Jalkojen kylvetyksestä osana jalkojenhoitoa ollaan montaa mieltä. Etenkään pitkiä jalkakylpyjä ei jalkojenhoidossa yleensä suositella, sillä se valitettavasti kuivattaa jalkoja usein entisestään. Jalkojen kylvetyksellä ei sinällään ole terveydellistä merkitystä mutta mielihyvään ja rentoutumiseen sillä on suuri vaikutus.

Moni asiakas tulee jalkojenhoitoon suoraan töistä tai mahdollisesti kesken työpäivän, jolloin jalat ovat hikoilleet kengissä. Laadukkaan jalkahoidon kannalta jalkakylpy on näissä tilanteissa ehdottomasti tarpeen ja paikallaan. Jos asiakkaalla on paha jalka- tai kynsisieni, on jalkojen kylvetys hyvä tehdä ihan jo sen desinfioivan ja puhdistavan vaikutuksen vuoksi.

Jalkahoitolassa useimmat asiakkaat toivovat jalkakylpyä hoidon alkuun juurikin sen rentouttavan vaikutuksen vuoksi. Jalkahoitola Takatassuissa jalkakylpy kuuluu jalkahoitoihin, joissa hoidetaan jalat kokonaan eli jalkaterät ja kynnet. Jalkakylpy pehmentää kovettumat ja känsät, jolloin niiden työstäminen on helpompaa.

Ilman jalkakylpyä voidaan tehdä ns. jalkojen kevythoito, jolloin jaloissa ei ole suuria ongelmia ja jalat ovat puhtaat. Pelkkä kynsien leikkaus ei välttämättä vaadi jalkakylpyä elleivät jalat ole todella likaiset ja kynsissä mahdollisesti kynsisieni. Ilman jalkakylpyä tehdessä jalat kuitenkin aina puhdistetaan ja desinfioidaan tähän tarkoitetulla puhdistusaineella ennen varsinaisen työn aloitusta.

Kotihoidossa suosittelen nauttimaan jalkakylvystä silloin tällöin, huomioiden sen, ettei tee sitä liian usein. Varpaiden kynsien leikkaaminen onnistuu hiukan helpommin, kun ne ovat hetken pehmenneet jalkakylvyssä. Kylvyn jälkeen on tärkeää rasvata jalat hyvin! Jalkaan on mukava laittaa myös aina puhtaat sukat, jotka valitettavan usein unohtuvat asiakkailta jalkahoitoon tullessa.

Jalkojen rasvaus viimeistelee aina siis jalkojenhoidon niin hoitolassa kuin kotonakin. Pyrin työssäni muistuttelemaan asiakkaita jatkuvasti rasvauksen tärkeydestä ja onnekseni olen huomannut, että entistä useampi sen muistaa myös tehdä. Jalkahoitola Takatassuissa on myynnissä laadukkaita jalkavoiteita, joita voin täydestä sydämestä suositella kaikille asiakkaille.

Nautinnollisia hetkiä jalkakylvyssä :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jalkojenhoidon kirjava nimikeviidakko

Terveydenhoidollista jalkojenhoitoa / terveyttä edistävää jalkojenhoitoa tarjoaa kirjava joukko erilaisilla nimikkeillä varustettuja jalkaho...